Miltä pelko tuntuu?

Nyt kun pelon tunteet taas kerran värittävät elämääni ja oloani, on otollinen aika tehdä havaintoja siitä, millaisia tuntemuksia pelko aiheuttaa. Pelon heijastukset tuntuvat monentasoisina: sielunliikkeinä, fyysisinä oireina ja hengellisinä kokemuksina. Nämä ovat tietysti hyvin yksilöllisiä tuntemuksia; joku muu kokee pelon aivan eri tavalla.

Sisäisesti pelko vaikuttaa siten, että näkökulmani elämään kapeutuu. Kaikki käy minulle jonkin verran työläämmäksi. Luova ajatteluni vaikeutuu, aloitekykyni vähenee, toimintani taso ja tehokkuus laskevat. Energiaa valuu hukkaan. Turhaudun tavallista herkemmin. En jaksa kiinnostua asioista ja ihmisistä samalla tavoin kuin normaalisti.

Fyysisesti pelko tuntuu jonkinlaisena lievästi etovana ja puristavana olona. Ikään kuin sisällä karvastelisi. Koko olemukseni on hieman tavallista jähmeämpi.

Hengellisesti koen, että Jumala on ikään kuin unohtanut minut. Huomaan, että tiukan paikan tullen luottamukseni häneen ohenee säikeen paksuiseksi. Järjen tasolla tiedän, että Jumala ei hylkää minua missään tilanteessa, mutta tuntemukseni heittävät epäilyksen varjon.

Kuitenkin tunteet virtaavat

Lohdutan itseäni sillä, että tunteet eivät kuitenkaan ole staattisia vaan ne virtaavat – ellen minä vain itse niitä torju, tukahduta tai pakene. Olen jossain määrin oppinut sanomaan ikäville tunteilleni: ”Tervetuloa - ja tervemenoa!”

Annan tunteiden siis virrata lävitseni, vaikka ne tuottavat kipua, ja luotan siihen, että samanlaisina ne eivät kovin kauan pysy. Ne muuntautuvat kaiken aikaa. Virta on välistä hyvinkin sameaa mutta jossain vaiheessa siihen välttämättä sekoittuu kirkkaampaa vettä. (Tätä asiaa kuvaa mielestäni osuvasti Tony Dunderfelt kirjassaan Irti tunnekoukuista.)

Toinen selviytymiskeino minulle on tehdä tuttuja rutiineja tunteista välittämättä. Tämä vaatii jonkin verran tahdon ponnistelua. Työhön keskittyminen auttaa, sillä samaan aikaan en pysty ajattelemaan kovin paljon muuta ja olo tuntuu väkisinkin normaalimmalta.

Pyrin myös harrastamaan sellaisia asioita, jotka minua yleensä ovat kiinnostaneet ja ilahduttaneet. Olen aina pitänyt esimerkiksi hyvästä kirjallisuudesta. Viime aikoina olen lukenut paljon dekkareita (nekin voivat olla tasokkaita). Kun tulin tänään töistä, minua ilahdutti kirjaston lähettämä viesti: uusin Seppo Jokisen dekkari Hiirileikki odottaa sinua kirjastossa!

Radikaalina vastatoimena sisimpääni jäytävälle tunnetilalle kaivoin äskettäin esiin - puolen vuoden tauon jälkeen - ratin ja Richard Burns Rally -pelin ja aloin hurjastella ralliautolla tietokoneitse.