Oheinen kuva kertoo tunnelmista, jotka sopivat hyvin kiirastorstaihin. Hylkäämisen tunnot ovat ehkä kaikkein syvimpiä ja kipeimpiä tuntoja, mitä minulla on. Niiden juuret ovat isäni varhaisessa kuolemassa: yhtäkkiä hän oli vain poissa, ja minä pieni poikanen koin jossain syvällä sisälläni, että se oli minun syytäni.
Hylkäämisen kokemuksella on taipumus aktivoitua tietyissä tilanteissa. Niin on käynyt nytkin. Tein työyhteisöäni varten perusteellisen kehittämistyön, joka sai ulkopuoliselta, puolueettomalta arvioitsijalta ja työn ohjaajalta erinomaisen palautteen. Työyhteisössäni työn lopputulos otettiin kuitenkin tylysti vastaan. Turhauma, pettymys, viha ja hylkääminen risteilevät mielessäni.
En suostu kuitenkaan katkeroitumaan. Se olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua. Niinpä olen päättänyt antaa anteeksi. Se ei tarkoita silti sitä, että tunteiden laineet olisivat tyyntyneet. Tiedän, että prosessi jatkuu, mutta antaudun siihen ja annan sen tehdä tehtävänsä. Ja ehkäpä yksi sen tehtävistä on pieneltä osin laimentaa sitä alkuperäistä, syvälle juurtunutta hylkäyskokemusta.
