30.3.2009

Vielä hengissä


Melkein hävettää, että olen ollut täällä niin hiljaa viime kuukaudet. Kevät on näihin asti ollut hyvin kiireinen, sillä olen viimeistellyt töitteni ohella erästä tutkimustyötäni. Nyt olen saanut sen kuitenkin pois käsistäni, joten sikäli helpottaa.

Juuri nyt tuntuu siltä, että takki on aika tyhjä. Kun jokin urakka päättyy, elimistö ja aivot käyvät vielä jonkin aikaa kierroksilla, ennen kuin rauhoittuvat. Kovasti tekee mieleni uppoutua pitkästä aikaa johonkin hyvään kirjaan. On melkein rikollista, että olen ehtinyt tämän vuoden puolella lukemaan niin vähän.

Kerroin aiemmin, että olen nyt aika lailla innostunut valokuvauksesta. Se onkin ollut viime aikoina hiihdon lisäksi melkein ainut harrastus, mihin on ollut aikaa. Valokuvauskalustoni on nykyisellään varsin monipuolinen: kamera ja kuusi objektiivia ja runsaasti muita tarvikkeita. Ohessa yksi kuva, jonka olen ottanut makro-objektiivillani.

Odotan jo innolla kesää, jotta pääsen luontoon vaeltelemaan kamerani kanssa. Erityisesti makrokuvaus kiehtoo minua kovasti. Odottakaahan perhoset ja muut siivekkäät, täältä tullaan...