Uusiin tehtäviin

On kulunut noin vuosi siitä, kun viimeksi päivitin tämän blogin. Tuolloin olin miettimässä sitä, jatkanko entisessä työssäni vai etsiydynkö muualle. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut todella paljon ja varsin mullistavia asioita - ja olen todellakin hakeutunut uusiin tehtäviin.

Palasin viime vuoden loppukeväällä maailmalta, missä olin viettänyt yli kahdeksan kuukautta. Tulomatka oli jännittävä, sillä jouduimme viipymään Los Angelesissa viikon ylimääräistä Islannin tuhkapilven takia. Viisi eri kertaa pakkasimme laukkumme ja ajoimme taksilla lentoasemalle odottelemaan tuntikausiksi ja jopa koko päiväksi, kunnes sitten saimme kuulla, että tänäänkään emme pääsisi lähtemään matkaan.

Kotiin tultua vietin vielä melkein pari kuukautta epätietoisena siitä, mitä minun olisi viisasta tehdä työpaikan suhteen. Tuo oli aika ahdistavaa aikaa, jolloin rukoilin paljon. Päätös sanoutua irti työpaikastani, jossa olin palvellut parikymmentä vuotta, kypsyi mielessäni. Ja niinpä sitten toukokuun lopulla kävin jättämässä työpaikallani irtisanoutumisilmoitukseni, mikä tuli työtovereilleni täytenä yllätyksenä.

Tyhjän päälle en kuitenkaan hypännyt siinä mielessä, että vuorotteluvapaani aikana olin jo pitempään suunnitellut oman yrityksen perustamista. Kesän aikana sitten todella perustin oman yrityksen, rekisteröin sen ja hain starttirahaa. Starttiraha myönnettiin, ja nyt olen ollut jo puoli vuotta yrittäjänä - ulkomailla.

Taitekohdassa

Vuorotteluvapaani on nyt suunnilleen puolivälissä. Tähän mennessä on tapahtunut paljon enemmän kuin ikinä olisin osannut kuvitella etukäteen. Elämä on ollut seikkailupitoista.

Olen ollut vapaaehtoistöissä kahdessa eri paikassa ja tavannut paljon hyväntahtoisia ja auttavaisia ihmisiä. Olen nähnyt monta mannerta ja valtamerta. Olen kiipeillyt Kaskadeilla ja eteläisillä alpeilla ja nähnyt uskomattoman hienoja vuori- ja vuonomaisemia - ja ottanut parikymmentä tuhatta valokuvaa.





Vapaaehtoistöissä tuli eteen monia ennenkokemattomia tilanteita, varsinkin suurkaupunkien liikenteessä ajellessani. Eksyin monta kertaa. Välillä hermot olivat niin kireällä, etten muista vastaavaa. Melkoinen kynnys oli täälläkin, kun piti opetella ajamaan vsemmanpuoleisessa liikenteessä.

Kaikki ihmiset, joita tapasin ja joihin tutustuin olivat minulle ennalta täysin tuntemattomia. Itse työ, jota tein, oli minulle myös uutta. Se että selvisin siitä, antoi aika tavalla tyydytystä.

Tuntuu, että nyt olen jonkinlaisessa taitekohdassa. Ajatukset alkavat ohjautua Suomeen paluuseen ja työhön. En haluasi ajatella vielä työasioita, mutta väkisinkin ne pyrkivät mieleen.

Mietin, millaisen jäljen tämä ainutkertainen aika jättää mieleeni. Toivoin löytäväni entistä rennompaa otetta elämään, avarakatseisuutta, väljyyttä sisäiseen maailmaani. En tiedä, olenko muuttunut mitenkään; se testataan vasta uusien haasteiden edessä. Jonkin verran pelottaa, että joudun toteamaan: oikeastaan mikään ei ole muuttunut...

Karhuja ja vatukoita

Elän muutoksen keskellä. Kun vuorotteluvapaani alkoi kuukausi sitten, matkustin kohta muille maille. Nyt olen tehnyt jo vajaat kolme viikkoa vapaaehtoistöitä uudessa ympäristössä.

Millainen tämä uusi ympäristö sitten on? Täällä on varsin jylhät maisemat: metsäisiä vuoria, korkeita ja paikoin mahdottoman paksuja puita. Merelle on asuinpaikastani matkaa noin kilometri. Ilmasto muistuttaa Suomen ilmastoa mutta on jonkin verran lämpimämpi; syksyn merkkejä näkyy vähemmän kuin Suomessa. Kevään ensi kukat nousevat maasta jo tammikuun lopulla.

Aamuisin haemme lähimetsästä muutaman kymmenen metrin päästä karhunvatukoita puuron päälle. Kaupasta ostamme paikallisia pensasmustikoita, jotka ovat vähän imelämpiä kuin kotoisat metsämustikat. Persikoita, luumuja ja kirsikoita on kaupoissa runsaasti tarjolla, ja ne ovat selvästi maukkaampia kuin Suomesta saatavat.

Takapihalla näemme jokseenkin päivittäin oravan, joka on paljon laihempaa sorttia kuin suomalaiset oravat. Mustakarhut liikkuvat aivan lähimetsissä: pari päivää sitten löytyi sen jätöksiä parinkymmenen metrin päässä takapihalta. Roskapöntöissä pitää olla karhujen takia lukot.

Vapaaehtoistöitteni vuoksi olen saanut täällä liikkua laajalla alueella. Pisin reissu oli 400 kilometrin päähän sisämaahan. Sinne ajettiin mahtavien kanjonien läpi. Tein päivän matkan myös läheiselle saarelle, joka on 450 kilometriä pitkä.

Tehtäväni ovat tähän mennessä tuntuneet ihan mielekkäiltä ja haastavilta. Normaali päivätyöni tuntuu täältä katsoen etäiseltä, kuin unelta. Mieli on ollut varsin tyyni, uskaltaisinko sanoa, että miltei onnellinen...