Kuihtunut intohimo

Katsoin eilen illalla Kultaisen liigan lähetystä Roomasta. Tuntui tosi pahalta, kun Tero Pitkämäki keihästi pituushyppääjän. En muista nähneeni mitään vastaavaa, vaikka olen seurannut urheilua pienestä pitäen. En osannut niinkään surra Salim Sdirin kohtaloa, vaikka hän oli uhri ja tahaton kärsijä; enhän häntä lainkaan tunne. Sen sijaan Teroa kävi sääliksi. Hän on mielestäni ollut esimerkillinen urheilija, joka käyttäytyy fiksusti myös kentän ulkopuolella. Hänellä on terveitä mielipiteitä.

Aikoinaan seurasin urheilua suurella intohimolla. Elin hyvin vahvalla tunteella mukana, kun esimerkiksi Lasse Viren, Juha Mieto ja Mika Myllylä menestyivät. Senkaltaista riemua olen hyvin harvoin muutoin kokenut.

Sitten tulivat Lahden MM-kisat ja dopingskandaalit. Sen jälkeen on tullut skandaalia toisensa perään eri puolilla maailmaa. Tämä kaikki on vaikuttanut minuun niin, etten enää innostu urheilusta läheskään sillä intensiteetillä kuin aiemmin. En tiedä, johtuuko on innostuksen hiipuminen osittain iän karttumisestakin.

Silti seuraan edelleen urheilua mielenkiinnolla, etenkin MM-kiekkoa, yleisurheilua, hiihtoa ja mäkihyppyä. Minua sytyttävät yhä suomalaisten hyvät suoritukset suurkisoissa, mutta intohimo tuskin koskaan enää palaa.