Suoraan suoneen

Olen elänyt viime viikkoina aika rankkoja aikoja. Minulla ei kuitenkaan ole vielä oikein kieltä kertoa niistä tällä foorumilla – enkä tiedä onko siinä mieltäkään. Samanaikaisesti olen kokenut myös hyvin myönteisiä asioita, joista haluan mainita tässä yhteydessä pari.

Olen kuntoillut koko ikäni. Viime viikkoina olen tehostanut liikuntaa hiihtämällä jokseenkin päivittäin ja varsinkin viikonloppuisin myös lenkkeilemällä. Niinpä olen muutaman viikon aikana pudottanut painoani noin neljällä kilolla. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta nyt alan lähestyä ihannepainoani. Se tuntuu mukavalta, etten sanoisi hitusen innostavalta.

Toinen myönteinen elämys liittyy musiikkiin. Satuin katsomaan TV:stä dokumentin, jossa kerrottiin, kuinka Samuli Edelmann lauloi virsiä levylle kirkossa. Vaikka dokumentissa näytettiin vain katkelmia muutamista virsistä, ne iskivät aivan yllättäen syvälle tajuntaani. Hankin tuota pikaa tuon Edelmannin levyn, jonka nimi on nasevasti Virsiä.

Olen kuunnellut nyt levyä monet kerrat, ja se on vaikuttanut minuun syvästi. Se vie minut erityisen hoitavalla tavalla varhaislapsuuden kokemuksiin, aikaan jolloin isäni vielä eli. Isäni kuljetti minua paljon seuroissa, joissa laulettiin Siionin virsiä. Edelmannin levyllä on yksi näistä virsistä, jonka kuunteleminen suorastaan möyhii sisikuntaani – hyvällä tavalla.

Pidän kovasti myös Edelmannin eläytyvästä, hieman karheasta tulkinnasta, uusista ja raikkaista sovituksista sekä vivahteikkaasta säestyksestä.

Lomamielen harhailut

Joululomani on alkanut. Lomanaikaiset sielunliikkeeni pakkaavat usein noudattamaan tiettyä kehityskaarta, joka on joiltakin osin karvaan makuinen. Kovasti toivon, että tällä kertaa ei kävisi niin...

Alkulomasta minulle tuottaa vaikeuksia irrottautua työelämästä ja sen tuottamista huolista. Tulikohan nyt kaikki välttämätön tehtyä? Muistinko delegoida kaikki sellaiset tehtävät, jotka vaativat toimia loman aikana? Pitäisikö ottaa lomalle joitakin asioita valmisteltavaksi, jotta pääsisin loman jälkeen paremmin juoneen kiinni? Tänäänkin olen käynyt näitä kysymyksiä läpi.

Tämän jälkeen seuraa tavallisesti rauhallisempi ja seesteisempi vaihe, johon sekoittuu jopa iloa ja vapautuneisuutta. Olenhan nyt ansaitulla lomalla ja voin hyvällä omallatunnolla hellittää hetkeksi. Ainakin minulla olisi siihen laillinen oikeus. Tähän vaiheeseen liittyy lähes pakollisena käynti kirjastossa. Lainaan paksun pinon kiinnostavia kirjoja ja filmejä, joita tosin harvoin ehdin kaikkia lukea ja katsoa. Tuntuu vain tärkeältä ja kiehtovalta, että on mistä valita; lukutoukka ja jonkinasteinen filmihullukin kun olen.

Seuraava vaihe on sitten se, jonka jättäisin mielelläni väliin. Usein se kuitenkin tulee. Tämä vaihe on kuoppa, sielun sukellus, minimasennus. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa, joka muistuttaa minua toistuvista huolen- ja pelonaiheistani. Juuri silloin kun olen jo päässyt rentoutumisen alkuun, juuri kun pinta on pehmennyt ja suoja ohentunut - juuri silloin se iskee.

Taustalla on kai jonkinlainen psykologinen lainalaisuus: sisäinen maailmani pyrkii tasapainoon. Koukkaus on korjaava liike. Sisimpäni kertoo, että on epänormaalia olla näin keveällä mielellä. Tasapainon saavuttamiseksi tarvitaan jotain synkistelyä. Sitten tuntuu taas turvalliselta, vaikka onkin inhottava olo. Näin kävi viime lomallakin: yhden päivän olin kuin maani myynyt mies. - Pelkkää psykologiaa tämä kuvio ei kuitenkaan mielestäni ole; se on myös henkimaailman juttu.

Loppuloma voi hyvässä lykyssä olla varsin mukavakin. Mieliala on noussut ja olo kohentunut. Tosin lähestyvä töiden aloitus tuikahtelee jo taustalla pieninä pistoina. Olen huomannut, että parhaiten saan loman hyödynnetyksi, jos olen sen lopulla mahdollisimman pitkään poissa kotoa, muissa ympyröissä. Nytkin olen suunnitellut tekeväni niin.

Stressihuuli

Tunsin eilen ylähuulessani pienoista kipunointia ja kirvelyä. Tajusin heti, että vanha tuttavani huuliherpeshän se siellä ilmoittelee jälleen vierailustaan. Kerran pari vuodessa sillä on ollut tapana tulla minua tervehtimään, niin nytkin. Tämä vieras viipyy tavallisesti noin viikon, kunnes taas vetäytyy omiin oloihinsa.

Vaiva on pieni, mutta se viestii jostain: yleensä siitä, että on ollut aika paljon stressiä. Ja totta vie, on sitä taas ollut! On kasaantunut huolta, selviteltävää, kokouksia ja koulutuksia. Viime torstaina suorastaan hermostuin ja suutuin eräälle alaiselleni, joka mielestäni oli toiminut kovin tökerösti. Tällainen käytös ei ole minulle tavanomaista; se on stressioire.

Viikon päästä on onneksi tulossa pieni paussi talviloman muodossa. Harras toiveeni on, että nuo muutamat lomapäivät rentouttavat mieltä ja huuhtelevat sielua.

Mitenkäs herpes jaksaa? No, ei kovin hyvin, sillä sain apteekista uuden lääkintäkeinon: pieniä läpinäkyviä laastareita, joita pannaan määrävälein oireilevan kohdan päälle. Ihme ja kumma, ne näyttävät tehoavan niin, ettei märkivää rupea pääse edes syntymään. Eläköön lääketiede!

Olen unessa useasti...

Elämäni makeimpia elämyksiä ovat iltapäiväunet, nokoset, tirsat, ruokaperäiset, ettonet… Rakas lapsi – monta nimeä. Usein kun olen tullut töistä, syönyt päivällistä ja lukenut päivän lehtiä, vetäydyn pitkäkseni. Nukahdan tavallisesti melko pian ja herään puolen tunnin kuluttua kuin nakutettuna. Ihmeellistä on, että unet kestävän tosiaan useimmiten miltei minuutilleen puoli tuntia.

Iltapäiväunet ovat minulle suurta ylellisyyttä, kuin rahaa pankkiin panisi. Vaikka olenkin muutoin herkkä kokemaan syyllisyyttä, tästä en koe, en minkään vertaa.

Unien jälkeen päivä alkaa ikään kuin uudestaan. Virkistyn, käyn lenkillä ja saunon. Niin, saunon tosiaan jokseenkin joka päivä, mikä on tietysti hirveää energian tuhlausta - mutta toisaalta niin kovin mukavaa. Sitten jaksankin valvoa melkoisen myöhään, ja tehdä vielä hommiakin, jos tarve vaatii.

Miehen mieli kaipaa alati uudistumista. Siihen auttaa sukellus unen salaperäiseen maailmaan!

Seikkailumielellä

Syyslomalla kävimme vaimon kanssa eräässä eteläisen Euroopan maassa, jonka nimi alkaa p:llä ja päättyy l:ään. Matkanteko oli sangen mutkallista. Mennen tullen jouduimme lentämään kolmella lentokoneella. Mennessä lähdimme kotoa kello 10 aamupäivällä ja olimme perillä kohteessa kello 2:n ja 3:n välillä aamuyöllä.

Eikä tässä vielä kyllin. Tulomatkalla Münchenin lentokentällä meille sanottiin tsekkautuessamme sisään, että kone onkin jo täynnä. Minä hieman kiehahdin. Olimme varanneet liput kolme kuukautta aiemmin ja olimme lentokentällä ajoissa - ja kuitenkin meiltä oli viety paikat nenän edestä. Kone oli siis suomeksi sanoen ylibuukattu.

Meiltä pyydeltiin anteeksi ja meitä kehotettiin odottamaan niin kauan, että matkustajat ovat siirtyneet lentokenttäbussiin. Hetken päästä selvisi, että yksi paikka oli sentään vielä vapaana. Oli pari sekuntia aikaa miettiä mitä teemme. Vaimo patisti minua matkaan, ja minä annoin periksi. Niinpä lensin Helsinkiin, ja vaimo tuli toisella koneella Frankfurtiin, odotti siellä pari tuntia ja lensi sitten vielä eri koneella Helsinkiin.

Seikkailun makua siis. Itse lomakohteessa elämä sen sijaan oli rauhaisaa ja kaikin puolin mukavaa. Sää oli mitä mainioin: yhtä päivää lukuun ottamatta aurinko paistoi ja lämpötila hipoi 25:tä. Auringonpaiste oli lempeää, ja niinpä vietimme runsaasti aikaa ulkona terassilla ja uimme ahkerasti altaassa, jonka vesi oli sopivan vilpoista.

Enkelin siiven hipaisu

Viime viikko oli paineellinen ja raskas. Töitä oli jonossa ja jonon purkaminen oli vaikeaa, kun tuli koko ajan jotain väliin tulevaa tehtävää ja selviteltävää. Jouduin myös ottamaan vastaan eräältä työntekijältä hyvin tunnepitoisen vuodatuksen, josta ei tahtonut loppua tulla. Vasta kun nöyrryin antamaan ymmärtävää palautetta, jossa toistin sitä asia- ja tunneviestiä, mitä kuulin hänen pyörittelevän, hän tyyntyi ja koki huojentuneensa.

Onneksi perjantai-iltana sain vieraaksi hyvän ystäväni, jonka olen tuntenut nuoruudesta saakka. Keskustelimme myöhään yöhön saakka. Aamulla ehdimme käydä vielä yhdessä lenkillä. Tunsin, että elämä alkoi palailla.

Eilen illalla kuuntelin klassista musiikkia satelliittikanavalta TV:stä. Tämä kanava lähettää klassista tauotta (jos mainoksia ei lasketa) ja on yksi suosikkikanavistani. Nyt tuli jälleen hyvin melodisia ja kauniita kappaleita (smooth classic). Yhtäkkiä huomasin, että minua alkoi kuin varkain itkettää. Niinpä sitten itkin tovin. Itku tuntui helpottavalta ja lohduttavalta - kuin enkelin siiven hipaisulta.

Itken hyvin harvoin ja yleensä vain kohdatessani odottamatonta hyvyyttä. Siksi osaan arvostaa tällaisia hetkiä.

Elinajanodote

Tein äskettäin testin, jonka tuloksena annettiin elinajanennuste. Testi liittyi TV-ohjelmaan, jonka nimenä on Elämä pelissä. Olen aina ajatellut, etten elä vanhaksi. Testi kuitenkin antoi ennusteeksi reippaat 84 vuotta. Löydät testin täältä.

Ajattelen aika usein elämää tiimalasina tai janana. Illalla käy mielessäni, että taas on lasissa hieman vähemmän hiekkaa ja jäljellä olevan elämän jana on vääjäämättä pätkän lyhempi. Tämä saattaa kuulostaa synkältä, mutta sitä se ei ole, pikemminkin haikeaa - ja toisaalta jollain tapaa helpottavaa.

Koen, että olen elämässä saanut tehdä, nähdä ja kokea jo paljon. Minulla ei ole sellaista tuntua, että minun pitäisi ehtiä tehdä vielä jotain hyvin merkittävää. Silti minulla on yhä elämänhalua ja -iloakin. Niinpä kuitenkin syvimmiltäni aavistelen, odotan ja toivonkin, että minulle annettaisiin vielä jokin tehtävä, jossa voisin nykyistä paremmin toisaalta toteuttaa lahjojani ja toisaalta palvella muita ihmisiä.