Joutsenia, imiköitä ja kyitä

Kävimme tänään henkilökunnan kanssa keväisellä luontoretkellä. Sää oli todella suosiollinen. Bongailimme lintuja ja saimme erittäin pätevän oppaan avulla todella monipuolisen kuvauksen eräistä lintulajeista, muun muassa laulujoutsenista, joita retkellämme näimme.

Ihastelimme myös mahdottoman runsasta esiintymää lehtoimiköitä (ks. oheista kuvaa). Näitä tavataan Etelä-Suomen metsissä varsin yleisesti. Meidän näkemämme imikät ovat kuitenkin sen esiintymäalueen pohjoisimpia paikkoja. Imikkä on siitä hauska kukka, että saman kukinnon kukat voivat olla aivan erivärisiä: kaikkia vivahteita ruusunpunaisen, sinisenpunaisen ja sinisen välillä.

Tapasimme reissullamme myös polun varressa paistattelevan kyyn, joka näytti olevan pieniin päin. Käärmeen näkeminen yleensä vähän säpsähdyttää, mutta nyt ei käynyt niin.

Pyöräkuume

Kevät tuo useimmiten mukanaan jonkin sortin kuumeen. Tällä kertaa minuun iski pyöräkuume.

Minulla on elämäni aikana ollut monenlaisia polkupyöriä, mutta ei koskaan mitään huippuhyvää yksilöä. No olihan sentään nuorra miessä norjalainen ketjuvaihteinen pyörä, jonka olin ostanut opintolainarahoillani. Siitä kyllä pidin, mutta sille kävi ohraisesti: se varastettiin ollessani riiuureissulla tyttöystäväni luona opiskelijakylässä. Viimeksi minulla oli pyörä, jonka ostin torilta melko halvalla. Se osoittautui sudeksi ja hajosi parissa kolmessa vuodessa.

Nyt sitten päätin, että hankin kerrankin oikein kunnon pyörän. Vertailin hartaasti testituloksia (tämä on yleensä uusien hankintojen herkullisin vaihe). Lopulta päädyin kahdeksanvaihteiseen Helkama hybridipyörään, jossa on Shimano Nexus -napavaihteisto. Vaihteet vaihtuvat kiertokahvaa vääntämällä. Muita herkkuja pyörässä ovat esimerkiksi joustotolpalla varustettu satula, lukittava joustohaarukka ja napadynamo – kaikkia näitä ominaisuuksia en tiennyt vielä jokin aikaa sitten olevan olemassakaan.

Tänään sitten ajoin uuden pyöräni liikkeestä kotiin. Olin joutunut odottelemaan sitä kaksi viikkoa tilauksesta, koska se oli päässyt varastosta loppumaan. Ensivaikutelma oli pieni hämmästys siitä, ettei pyörä kulkenutkaan ihan itsestään. Sitähän piti polkeakin! Hieman totuteltuani kuitenkin panin merkille liukkaan liikkuvuuden, vaihteiston kitkattoman toimivuuden ja mukavan tukevan ajotuntuman.

Tästä lähtien työmatkat taittuvat uudella pyörällä, ja enpä ihmettelisi, jos tulisi heitetyksi myös joltisenkin pitkiä luontoretkiä – eväät mukana!

Kuume on laskenut, mutta onko tauti parantunut, siitä en ole lainkaan varma.

Miehinen mies

Luen parhaillaan miesasiaa käsittelevää kirjaa Villi ja vapaa, jonka on kirjoittanut John Eldredge. Kirjan perusajatuksia on, että miehen sydämessä on kolme kiihkeää halua: hän haluaa löytää taistelun, johon voi osallistua, seikkailun, jonka voi elää todeksi ja prinsessan, jonka voi pelastaa. Jokainen mies voi testata, onko John oikeassa vaikkapa ajattelemalla mielielokuviaan ja -kirjojaan, sitä mihin käyttää vapaa-aikansa ja ennen kaikkea sitä mistä on pienenä poikana haaveillut.

Nykymies on kuitenkin paljolti kadottanut yhteyden sydämeensä, tunteisiinsa ja todelliseen olemukseensa. Viime vuosikymmeninä yhteiskunnassa on ollut vallalla epäterve suuntaus, jossa miehiä painostetaan olemaan toisaalta suorituskeskeisempiä ja toisaalta feminiinisempiä: herkkiä, turvallisia ja helposti käsiteltäviä; sanalla sanoen ns. mukavia ja mukautuvia miehiä. Samaan aikaan naisista on tullut yhä maskuliinisempia. Yhteiskunnassa vallitsee sukupuolisekaannus.

Kirja rohkaisee miestä löytöretkelle sisimpänsä villeille ja tiettömille seuduille, missä hänen aito, kesytön, vahva ja uljas miehen sydämensä sijaitsee.

Kirjan ajatukset löysivät omassa sisimmässäni kaikupohjaa. Tiedostin aiempaa syvemmin sen tosiasian, että oma miehisyyteni on osittain hukassa. Siihen on monia syitä, kuten esimerkiksi isän menetys pienenä poikana ja syvä huoli äidin jaksamisesta, puolison vahva tukeminen avioliitossa ja työskentely esimiehenä hyvin naisvaltaisessa yhteisössä. Minusta kehittyi toisten hoivaaja ja taakkojen kantaja, mikä ei tietenkään sinänsä ole paha asia, mutta se kätki alleen osan miehisyydestäni.

Viime vuosina olen jossain määrin vahvistanut miehistä identiteettiäni muun muassa tekemällä yhä uusia aluevaltauksia työelämässä, matkustelemalla eri puolille maailmaa ja hyvinkin kauas – ja tutustumalla autoihin, mikä oli minulle aiemmin ihan vierasta.

Millaista on terve miehisyys ja millainen mies itse haluaisin olla? Luettelen seuraavassa joitakin leimallisia piirteitä.

• Mies on rohkea ja aloitteikas – jopa niin rohkea että uskaltaa tutustua omaan heikkouteensa ja hyväksyä sen osaksi minuuttaan.
• Mies on sisäisesti rento ja vapaa mutta vastuuntuntoinen.
• Mies kulkee kohti unelmaansa vastuksista välittämättä, muttei kyynärpäätaktiikalla.
• Mies etsii prinsessan, liittoutuu hänen kanssaan ja tukee hänen kasvuaan niin, että tästä tulee kuningatar.
• Mies kaipaa seikkailuja, ottaa kuningattaren mukaan seikkailuun ja taistelee hänen puolestaan.
• Miehen mallina on Jumalan Poika – kaikkien aikojen ainoa täysin terve mies.

Suoraan suoneen

Olen elänyt viime viikkoina aika rankkoja aikoja. Minulla ei kuitenkaan ole vielä oikein kieltä kertoa niistä tällä foorumilla – enkä tiedä onko siinä mieltäkään. Samanaikaisesti olen kokenut myös hyvin myönteisiä asioita, joista haluan mainita tässä yhteydessä pari.

Olen kuntoillut koko ikäni. Viime viikkoina olen tehostanut liikuntaa hiihtämällä jokseenkin päivittäin ja varsinkin viikonloppuisin myös lenkkeilemällä. Niinpä olen muutaman viikon aikana pudottanut painoani noin neljällä kilolla. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta nyt alan lähestyä ihannepainoani. Se tuntuu mukavalta, etten sanoisi hitusen innostavalta.

Toinen myönteinen elämys liittyy musiikkiin. Satuin katsomaan TV:stä dokumentin, jossa kerrottiin, kuinka Samuli Edelmann lauloi virsiä levylle kirkossa. Vaikka dokumentissa näytettiin vain katkelmia muutamista virsistä, ne iskivät aivan yllättäen syvälle tajuntaani. Hankin tuota pikaa tuon Edelmannin levyn, jonka nimi on nasevasti Virsiä.

Olen kuunnellut nyt levyä monet kerrat, ja se on vaikuttanut minuun syvästi. Se vie minut erityisen hoitavalla tavalla varhaislapsuuden kokemuksiin, aikaan jolloin isäni vielä eli. Isäni kuljetti minua paljon seuroissa, joissa laulettiin Siionin virsiä. Edelmannin levyllä on yksi näistä virsistä, jonka kuunteleminen suorastaan möyhii sisikuntaani – hyvällä tavalla.

Pidän kovasti myös Edelmannin eläytyvästä, hieman karheasta tulkinnasta, uusista ja raikkaista sovituksista sekä vivahteikkaasta säestyksestä.

Lomamielen harhailut

Joululomani on alkanut. Lomanaikaiset sielunliikkeeni pakkaavat usein noudattamaan tiettyä kehityskaarta, joka on joiltakin osin karvaan makuinen. Kovasti toivon, että tällä kertaa ei kävisi niin...

Alkulomasta minulle tuottaa vaikeuksia irrottautua työelämästä ja sen tuottamista huolista. Tulikohan nyt kaikki välttämätön tehtyä? Muistinko delegoida kaikki sellaiset tehtävät, jotka vaativat toimia loman aikana? Pitäisikö ottaa lomalle joitakin asioita valmisteltavaksi, jotta pääsisin loman jälkeen paremmin juoneen kiinni? Tänäänkin olen käynyt näitä kysymyksiä läpi.

Tämän jälkeen seuraa tavallisesti rauhallisempi ja seesteisempi vaihe, johon sekoittuu jopa iloa ja vapautuneisuutta. Olenhan nyt ansaitulla lomalla ja voin hyvällä omallatunnolla hellittää hetkeksi. Ainakin minulla olisi siihen laillinen oikeus. Tähän vaiheeseen liittyy lähes pakollisena käynti kirjastossa. Lainaan paksun pinon kiinnostavia kirjoja ja filmejä, joita tosin harvoin ehdin kaikkia lukea ja katsoa. Tuntuu vain tärkeältä ja kiehtovalta, että on mistä valita; lukutoukka ja jonkinasteinen filmihullukin kun olen.

Seuraava vaihe on sitten se, jonka jättäisin mielelläni väliin. Usein se kuitenkin tulee. Tämä vaihe on kuoppa, sielun sukellus, minimasennus. Sen voi laukaista melkein mikä tahansa, joka muistuttaa minua toistuvista huolen- ja pelonaiheistani. Juuri silloin kun olen jo päässyt rentoutumisen alkuun, juuri kun pinta on pehmennyt ja suoja ohentunut - juuri silloin se iskee.

Taustalla on kai jonkinlainen psykologinen lainalaisuus: sisäinen maailmani pyrkii tasapainoon. Koukkaus on korjaava liike. Sisimpäni kertoo, että on epänormaalia olla näin keveällä mielellä. Tasapainon saavuttamiseksi tarvitaan jotain synkistelyä. Sitten tuntuu taas turvalliselta, vaikka onkin inhottava olo. Näin kävi viime lomallakin: yhden päivän olin kuin maani myynyt mies. - Pelkkää psykologiaa tämä kuvio ei kuitenkaan mielestäni ole; se on myös henkimaailman juttu.

Loppuloma voi hyvässä lykyssä olla varsin mukavakin. Mieliala on noussut ja olo kohentunut. Tosin lähestyvä töiden aloitus tuikahtelee jo taustalla pieninä pistoina. Olen huomannut, että parhaiten saan loman hyödynnetyksi, jos olen sen lopulla mahdollisimman pitkään poissa kotoa, muissa ympyröissä. Nytkin olen suunnitellut tekeväni niin.

Stressihuuli

Tunsin eilen ylähuulessani pienoista kipunointia ja kirvelyä. Tajusin heti, että vanha tuttavani huuliherpeshän se siellä ilmoittelee jälleen vierailustaan. Kerran pari vuodessa sillä on ollut tapana tulla minua tervehtimään, niin nytkin. Tämä vieras viipyy tavallisesti noin viikon, kunnes taas vetäytyy omiin oloihinsa.

Vaiva on pieni, mutta se viestii jostain: yleensä siitä, että on ollut aika paljon stressiä. Ja totta vie, on sitä taas ollut! On kasaantunut huolta, selviteltävää, kokouksia ja koulutuksia. Viime torstaina suorastaan hermostuin ja suutuin eräälle alaiselleni, joka mielestäni oli toiminut kovin tökerösti. Tällainen käytös ei ole minulle tavanomaista; se on stressioire.

Viikon päästä on onneksi tulossa pieni paussi talviloman muodossa. Harras toiveeni on, että nuo muutamat lomapäivät rentouttavat mieltä ja huuhtelevat sielua.

Mitenkäs herpes jaksaa? No, ei kovin hyvin, sillä sain apteekista uuden lääkintäkeinon: pieniä läpinäkyviä laastareita, joita pannaan määrävälein oireilevan kohdan päälle. Ihme ja kumma, ne näyttävät tehoavan niin, ettei märkivää rupea pääse edes syntymään. Eläköön lääketiede!

Olen unessa useasti...

Elämäni makeimpia elämyksiä ovat iltapäiväunet, nokoset, tirsat, ruokaperäiset, ettonet… Rakas lapsi – monta nimeä. Usein kun olen tullut töistä, syönyt päivällistä ja lukenut päivän lehtiä, vetäydyn pitkäkseni. Nukahdan tavallisesti melko pian ja herään puolen tunnin kuluttua kuin nakutettuna. Ihmeellistä on, että unet kestävän tosiaan useimmiten miltei minuutilleen puoli tuntia.

Iltapäiväunet ovat minulle suurta ylellisyyttä, kuin rahaa pankkiin panisi. Vaikka olenkin muutoin herkkä kokemaan syyllisyyttä, tästä en koe, en minkään vertaa.

Unien jälkeen päivä alkaa ikään kuin uudestaan. Virkistyn, käyn lenkillä ja saunon. Niin, saunon tosiaan jokseenkin joka päivä, mikä on tietysti hirveää energian tuhlausta - mutta toisaalta niin kovin mukavaa. Sitten jaksankin valvoa melkoisen myöhään, ja tehdä vielä hommiakin, jos tarve vaatii.

Miehen mieli kaipaa alati uudistumista. Siihen auttaa sukellus unen salaperäiseen maailmaan!