Roinat pihalle!

Viime aikoina olen tuntenut itseni tosimieheksi. Olen nimittäin reilun viikon ajan ilta illan perään remontoinut ulkovarastoa. Toistakymmentä vuotta tuo varasto oli melko kaoottisessa tilassa: täynnä kaikenlaista roinaa.

Kun nyt sain innon päälle, heitin ensin varastosta kaiken pihalle ja purin sitten kaikki rakennelmat, joita entinen omistaja oli sinne kyhäillyt. Vaikea sanoa, mikä oli nautinnollisin vaihe: heiluminen kirveen kanssa purkuhommissa, uuden järjestyksen ja sisustuksen suunnittelu vai uuden rakentelu. Mutta täytyy sanoa, että kaikki vaiheet toivat tyydytystä. Erityistä mielihyvää tuottaa katsella lopputulosta. Työkalut ja tavarat on nyt helppo löytää ja varastossa on silmiähivelevän väljää.

Ihmeellistä on ollut huomata, että olen jaksanut puuhailla joka ilta täyden työpäivän jälkeen. Fyysisen työn tekeminen tuntuu hyvältä, kun leipätyö on aivotyötä. Miehen mieli on saanut terveellistä nostetta...

Lomailoja ja -synkistelyjä

Olen päässyt eroon kesälomastani ja palannut töihin. Lomalla oli monta mieluista tapahtumaa ja tekemistä. Viikon matka Kroatiaan kruunasi koko loman. Oli ilo uida kirkasvetisessä Adrianmeressä, vaellella vuorilla ja ostaa tuoreita maalaistuotteita läheiseltä torilta. Kylä, jossa hotellimme sijaitsi, oli pieni ja viehättävä. Parvekkeelta oli upea näkymä vuorille ja toisella suunnalla merelle.

Kotona puuhailin rakentamalla muun muassa terassin aidan sekä etu- että takapihalle. Niinpä voimme nyt nauttia aamupalamme aamuauringon puolella ja oleilla keskipäivästä lähtien iltapäivä- ja ilta-auringossa takapihalla. Ainoa hankaluus on siinä, että aurinko ylipäänsä on paistanut kovin harvoin...

Hauskimpia lomahommia oli hankkia uusi kannettava tietokone ja asennella siihen erilaisia ohjelmia. Kirjoittelen tätä juttua tällä tuliterällä koneellani. Pakko kehaista, että tämä on huippuvehje. Muisteja on vaikka lampaat söis; laskeskelin huvikseni, että muistikapasiteetti on vähintään kymmentuhatkertainen siihen tietokoneeseen verrattuna, jonka aikoinaan ensimmäisenä ostin. Voi katsella teräväpiirtoelokuvia kotiteatteriäänellä 18,4 tuuman laajakuvanäytöltä. On langaton yhteys ja bluetooth-toiminnot, sormenjälkitunnistus ja paljon muuta.

Niinpä siis: jos elämä olisi vain ulkonaisista oloista riippuvaista, kaikki edellytykset tyytyväisyyteen ja iloonkin olisivat tarjolla. Kuitenkin minun on tunnustettava, että varsinkin loman viimeinen viikko kului aika synkissä tunnelmissa. Jouduin jälleen kohtaamaan pelkojani - eivätkä ne ole vieläkään täysin hellittäneet, vaika töihin paluu on tunnelmia jo tasoittanutkin.

Valokuvakisa

Kun olemme perheellä koossa, meillä on usein tapana järjestää keskenämme jonkinlaisia kisoja. Tänään järjestimme valokuvakilpailun käydessämme aamulenkillä järven rannalla. Sää oli mitä mainioin; kuvaamisen kannalta tosin liian kirkas. Tällä kertaa tytär voitti kilpailun herkällä otoksellaan. Itse osallistuin muun muassa oheisella kuvalla, joka on mielestäni aika miehekäs. Sen nimeksi voisi panna vaikkapa Avunanto.

Joutsenia, imiköitä ja kyitä

Kävimme tänään henkilökunnan kanssa keväisellä luontoretkellä. Sää oli todella suosiollinen. Bongailimme lintuja ja saimme erittäin pätevän oppaan avulla todella monipuolisen kuvauksen eräistä lintulajeista, muun muassa laulujoutsenista, joita retkellämme näimme.

Ihastelimme myös mahdottoman runsasta esiintymää lehtoimiköitä (ks. oheista kuvaa). Näitä tavataan Etelä-Suomen metsissä varsin yleisesti. Meidän näkemämme imikät ovat kuitenkin sen esiintymäalueen pohjoisimpia paikkoja. Imikkä on siitä hauska kukka, että saman kukinnon kukat voivat olla aivan erivärisiä: kaikkia vivahteita ruusunpunaisen, sinisenpunaisen ja sinisen välillä.

Tapasimme reissullamme myös polun varressa paistattelevan kyyn, joka näytti olevan pieniin päin. Käärmeen näkeminen yleensä vähän säpsähdyttää, mutta nyt ei käynyt niin.

Pyöräkuume

Kevät tuo useimmiten mukanaan jonkin sortin kuumeen. Tällä kertaa minuun iski pyöräkuume.

Minulla on elämäni aikana ollut monenlaisia polkupyöriä, mutta ei koskaan mitään huippuhyvää yksilöä. No olihan sentään nuorra miessä norjalainen ketjuvaihteinen pyörä, jonka olin ostanut opintolainarahoillani. Siitä kyllä pidin, mutta sille kävi ohraisesti: se varastettiin ollessani riiuureissulla tyttöystäväni luona opiskelijakylässä. Viimeksi minulla oli pyörä, jonka ostin torilta melko halvalla. Se osoittautui sudeksi ja hajosi parissa kolmessa vuodessa.

Nyt sitten päätin, että hankin kerrankin oikein kunnon pyörän. Vertailin hartaasti testituloksia (tämä on yleensä uusien hankintojen herkullisin vaihe). Lopulta päädyin kahdeksanvaihteiseen Helkama hybridipyörään, jossa on Shimano Nexus -napavaihteisto. Vaihteet vaihtuvat kiertokahvaa vääntämällä. Muita herkkuja pyörässä ovat esimerkiksi joustotolpalla varustettu satula, lukittava joustohaarukka ja napadynamo – kaikkia näitä ominaisuuksia en tiennyt vielä jokin aikaa sitten olevan olemassakaan.

Tänään sitten ajoin uuden pyöräni liikkeestä kotiin. Olin joutunut odottelemaan sitä kaksi viikkoa tilauksesta, koska se oli päässyt varastosta loppumaan. Ensivaikutelma oli pieni hämmästys siitä, ettei pyörä kulkenutkaan ihan itsestään. Sitähän piti polkeakin! Hieman totuteltuani kuitenkin panin merkille liukkaan liikkuvuuden, vaihteiston kitkattoman toimivuuden ja mukavan tukevan ajotuntuman.

Tästä lähtien työmatkat taittuvat uudella pyörällä, ja enpä ihmettelisi, jos tulisi heitetyksi myös joltisenkin pitkiä luontoretkiä – eväät mukana!

Kuume on laskenut, mutta onko tauti parantunut, siitä en ole lainkaan varma.

Miehinen mies

Luen parhaillaan miesasiaa käsittelevää kirjaa Villi ja vapaa, jonka on kirjoittanut John Eldredge. Kirjan perusajatuksia on, että miehen sydämessä on kolme kiihkeää halua: hän haluaa löytää taistelun, johon voi osallistua, seikkailun, jonka voi elää todeksi ja prinsessan, jonka voi pelastaa. Jokainen mies voi testata, onko John oikeassa vaikkapa ajattelemalla mielielokuviaan ja -kirjojaan, sitä mihin käyttää vapaa-aikansa ja ennen kaikkea sitä mistä on pienenä poikana haaveillut.

Nykymies on kuitenkin paljolti kadottanut yhteyden sydämeensä, tunteisiinsa ja todelliseen olemukseensa. Viime vuosikymmeninä yhteiskunnassa on ollut vallalla epäterve suuntaus, jossa miehiä painostetaan olemaan toisaalta suorituskeskeisempiä ja toisaalta feminiinisempiä: herkkiä, turvallisia ja helposti käsiteltäviä; sanalla sanoen ns. mukavia ja mukautuvia miehiä. Samaan aikaan naisista on tullut yhä maskuliinisempia. Yhteiskunnassa vallitsee sukupuolisekaannus.

Kirja rohkaisee miestä löytöretkelle sisimpänsä villeille ja tiettömille seuduille, missä hänen aito, kesytön, vahva ja uljas miehen sydämensä sijaitsee.

Kirjan ajatukset löysivät omassa sisimmässäni kaikupohjaa. Tiedostin aiempaa syvemmin sen tosiasian, että oma miehisyyteni on osittain hukassa. Siihen on monia syitä, kuten esimerkiksi isän menetys pienenä poikana ja syvä huoli äidin jaksamisesta, puolison vahva tukeminen avioliitossa ja työskentely esimiehenä hyvin naisvaltaisessa yhteisössä. Minusta kehittyi toisten hoivaaja ja taakkojen kantaja, mikä ei tietenkään sinänsä ole paha asia, mutta se kätki alleen osan miehisyydestäni.

Viime vuosina olen jossain määrin vahvistanut miehistä identiteettiäni muun muassa tekemällä yhä uusia aluevaltauksia työelämässä, matkustelemalla eri puolille maailmaa ja hyvinkin kauas – ja tutustumalla autoihin, mikä oli minulle aiemmin ihan vierasta.

Millaista on terve miehisyys ja millainen mies itse haluaisin olla? Luettelen seuraavassa joitakin leimallisia piirteitä.

• Mies on rohkea ja aloitteikas – jopa niin rohkea että uskaltaa tutustua omaan heikkouteensa ja hyväksyä sen osaksi minuuttaan.
• Mies on sisäisesti rento ja vapaa mutta vastuuntuntoinen.
• Mies kulkee kohti unelmaansa vastuksista välittämättä, muttei kyynärpäätaktiikalla.
• Mies etsii prinsessan, liittoutuu hänen kanssaan ja tukee hänen kasvuaan niin, että tästä tulee kuningatar.
• Mies kaipaa seikkailuja, ottaa kuningattaren mukaan seikkailuun ja taistelee hänen puolestaan.
• Miehen mallina on Jumalan Poika – kaikkien aikojen ainoa täysin terve mies.

Suoraan suoneen

Olen elänyt viime viikkoina aika rankkoja aikoja. Minulla ei kuitenkaan ole vielä oikein kieltä kertoa niistä tällä foorumilla – enkä tiedä onko siinä mieltäkään. Samanaikaisesti olen kokenut myös hyvin myönteisiä asioita, joista haluan mainita tässä yhteydessä pari.

Olen kuntoillut koko ikäni. Viime viikkoina olen tehostanut liikuntaa hiihtämällä jokseenkin päivittäin ja varsinkin viikonloppuisin myös lenkkeilemällä. Niinpä olen muutaman viikon aikana pudottanut painoani noin neljällä kilolla. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta nyt alan lähestyä ihannepainoani. Se tuntuu mukavalta, etten sanoisi hitusen innostavalta.

Toinen myönteinen elämys liittyy musiikkiin. Satuin katsomaan TV:stä dokumentin, jossa kerrottiin, kuinka Samuli Edelmann lauloi virsiä levylle kirkossa. Vaikka dokumentissa näytettiin vain katkelmia muutamista virsistä, ne iskivät aivan yllättäen syvälle tajuntaani. Hankin tuota pikaa tuon Edelmannin levyn, jonka nimi on nasevasti Virsiä.

Olen kuunnellut nyt levyä monet kerrat, ja se on vaikuttanut minuun syvästi. Se vie minut erityisen hoitavalla tavalla varhaislapsuuden kokemuksiin, aikaan jolloin isäni vielä eli. Isäni kuljetti minua paljon seuroissa, joissa laulettiin Siionin virsiä. Edelmannin levyllä on yksi näistä virsistä, jonka kuunteleminen suorastaan möyhii sisikuntaani – hyvällä tavalla.

Pidän kovasti myös Edelmannin eläytyvästä, hieman karheasta tulkinnasta, uusista ja raikkaista sovituksista sekä vivahteikkaasta säestyksestä.