19.10.2008

Säätelyä

Olen viettänyt viikon lomaa lepäillen, lueskellen ja lenkkeilen. Lisäksi minulla on ollut hauskaa puuhaa: yleiskaukosäätimen asentaminen. Meillä on ollut viisi erilaista kaukosäädintä, yksi kunkin laitteen ohjausta varten - melkoinen sirkus!

Asentaminen osoittautui varsin monimutkaiseksi prosessiksi. Ensin täytyi löytää laitekohtaiset koodit ja asentaa ne. Sitten tarvittiin nippu lisäkoodeja ohjaamaan erilaisia toimintoja ja lopuksi piti käyttää oppivaa toimintoa, jolla alkuperäiseltä kaukosäätimeltä luettiin yleiskaukosäätimen muistiin yksittäisiä toimintoja. Välillä käännyin valmistajan neuvonnan puoleen.

Nyt voin tyytyväisenä todeta: kaikki pelaa; uudelta yleiskaukosäätimeltä ei puutu mitään olennaista toimintoa.

Miten tällainen sinänsä lapsekas homma voi tuottaa tyydytystä? Luulen, että yhtenä syynä oli, että vastasin taas kerran älylliseen haasteeseen ja selviydyin haasteesta voittajana. Toisaalta elektroniset laitteet ovat jostain syystä aina kiehtoneet minua. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että minulle tarjoutui jälleen tilaisuus leikkiä. Koen eläväni niin kauan kuin minulla riittää leikkimieltä.

Oikeastaan kaipaan sitä, että poikamainen leikkimieli minussa entisestään vahvistuisi, sillä se on elämää sykkivän sydämen ominaisuus.

14.9.2008

Takkuamista


Viime ajat ovat olleet melkoista takkuamista: olen ollut melko rasittunut, valvoskellut ja tehnyt töitäni alavireisesti. Pelkkä töiden paljous ei ilmiötä selitä; syitä on syvemmälläkin.

Se etu tällaisesta rämpimisestä kuitenkin on, että se pakottaa pureutumaan perusteisiin. Miksi elän? Olenko arvokas tällaisena vajavaisena ja ongelmaisena miehenä? Mikä minun tärkein tehtäväni tässä maailmassa on? Mitä haluan vielä tulevina vuosina kaikkein eniten ja sydämestäni tehdä? Keneen turvaudun?

Moni asia on sentään tuntunut näinäkin aikoina mielekkäältä. (Siitä päättelen, etten ole kuitenkaan masentunut.) Yksi näistä on marjastus. Oleme poimineet viime kuukausuina nelisensataa litraa marjoja, viimeksi puolukkaa yli 200 litraa. Kauneimpia näkyjä mitä tiedän, on punainen puolukkamatto vihreän sammalen päällä. Nautin myös luonnossa liikkumisesta. Se on samalla luontevaa kuntoilua.

20.7.2008

Roinat pihalle!

Viime aikoina olen tuntenut itseni tosimieheksi. Olen nimittäin reilun viikon ajan ilta illan perään remontoinut ulkovarastoa. Toistakymmentä vuotta tuo varasto oli melko kaoottisessa tilassa: täynnä kaikenlaista roinaa.

Kun nyt sain innon päälle, heitin ensin varastosta kaiken pihalle ja purin sitten kaikki rakennelmat, joita entinen omistaja oli sinne kyhäillyt. Vaikea sanoa, mikä oli nautinnollisin vaihe: heiluminen kirveen kanssa purkuhommissa, uuden järjestyksen ja sisustuksen suunnittelu vai uuden rakentelu. Mutta täytyy sanoa, että kaikki vaiheet toivat tyydytystä. Erityistä mielihyvää tuottaa katsella lopputulosta. Työkalut ja tavarat on nyt helppo löytää ja varastossa on silmiähivelevän väljää.

Ihmeellistä on ollut huomata, että olen jaksanut puuhailla joka ilta täyden työpäivän jälkeen. Fyysisen työn tekeminen tuntuu hyvältä, kun leipätyö on aivotyötä. Miehen mieli on saanut terveellistä nostetta...

6.7.2008

Lomailoja ja -synkistelyjä

Olen päässyt eroon kesälomastani ja palannut töihin. Lomalla oli monta mieluista tapahtumaa ja tekemistä. Viikon matka Kroatiaan kruunasi koko loman. Oli ilo uida kirkasvetisessä Adrianmeressä, vaellella vuorilla ja ostaa tuoreita maalaistuotteita läheiseltä torilta. Kylä, jossa hotellimme sijaitsi, oli pieni ja viehättävä. Parvekkeelta oli upea näkymä vuorille ja toisella suunnalla merelle.

Kotona puuhailin rakentamalla muun muassa terassin aidan sekä etu- että takapihalle. Niinpä voimme nyt nauttia aamupalamme aamuauringon puolella ja oleilla keskipäivästä lähtien iltapäivä- ja ilta-auringossa takapihalla. Ainoa hankaluus on siinä, että aurinko ylipäänsä on paistanut kovin harvoin...

Hauskimpia lomahommia oli hankkia uusi kannettava tietokone ja asennella siihen erilaisia ohjelmia. Kirjoittelen tätä juttua tällä tuliterällä koneellani. Pakko kehaista, että tämä on huippuvehje. Muisteja on vaikka lampaat söis; laskeskelin huvikseni, että muistikapasiteetti on vähintään kymmentuhatkertainen siihen tietokoneeseen verrattuna, jonka aikoinaan ensimmäisenä ostin. Voi katsella teräväpiirtoelokuvia kotiteatteriäänellä 18,4 tuuman laajakuvanäytöltä. On langaton yhteys ja bluetooth-toiminnot, sormenjälkitunnistus ja paljon muuta.

Niinpä siis: jos elämä olisi vain ulkonaisista oloista riippuvaista, kaikki edellytykset tyytyväisyyteen ja iloonkin olisivat tarjolla. Kuitenkin minun on tunnustettava, että varsinkin loman viimeinen viikko kului aika synkissä tunnelmissa. Jouduin jälleen kohtaamaan pelkojani - eivätkä ne ole vieläkään täysin hellittäneet, vaika töihin paluu on tunnelmia jo tasoittanutkin.

25.5.2008

Valokuvakisa


Kun olemme perheellä koossa, meillä on usein tapana järjestää keskenämme jonkinlaisia kisoja. Tänään järjestimme valokuvakilpailun käydessämme aamulenkillä järven rannalla. Sää oli mitä mainioin; kuvaamisen kannalta tosin liian kirkas. Tällä kertaa tytär voitti kilpailun herkällä otoksellaan. Itse osallistuin muun muassa oheisella kuvalla, joka on mielestäni aika miehekäs. Sen nimeksi voisi panna vaikkapa Avunanto.

2.5.2008

Joutsenia, imiköitä ja kyitä



Kävimme tänään henkilökunnan kanssa keväisellä luontoretkellä. Sää oli todella suosiollinen. Bongailimme lintuja ja saimme erittäin pätevän oppaan avulla todella monipuolisen kuvauksen eräistä lintulajeista, muun muassa laulujoutsenista, joita retkellämme näimme.

Ihastelimme myös mahdottoman runsasta esiintymää lehtoimiköitä (ks. oheista kuvaa). Näitä tavataan Etelä-Suomen metsissä varsin yleisesti. Meidän näkemämme imikät ovat kuitenkin sen esiintymäalueen pohjoisimpia paikkoja. Imikkä on siitä hauska kukka, että saman kukinnon kukat voivat olla aivan erivärisiä: kaikkia vivahteita ruusunpunaisen, sinisenpunaisen ja sinisen välillä.

Tapasimme reissullamme myös polun varressa paistattelevan kyyn, joka näytti olevan pieniin päin. Käärmeen näkeminen yleensä vähän säpsähdyttää, mutta nyt ei käynyt niin.

18.4.2008

Pyöräkuume

Kevät tuo useimmiten mukanaan jonkin sortin kuumeen. Tällä kertaa minuun iski pyöräkuume.

Minulla on elämäni aikana ollut monenlaisia polkupyöriä, mutta ei koskaan mitään huippuhyvää yksilöä. No olihan sentään nuorra miessä norjalainen ketjuvaihteinen pyörä, jonka olin ostanut opintolainarahoillani. Siitä kyllä pidin, mutta sille kävi ohraisesti: se varastettiin ollessani riiuureissulla tyttöystäväni luona opiskelijakylässä. Viimeksi minulla oli pyörä, jonka ostin torilta melko halvalla. Se osoittautui sudeksi ja hajosi parissa kolmessa vuodessa.

Nyt sitten päätin, että hankin kerrankin oikein kunnon pyörän. Vertailin hartaasti testituloksia (tämä on yleensä uusien hankintojen herkullisin vaihe). Lopulta päädyin kahdeksanvaihteiseen Helkama hybridipyörään, jossa on Shimano Nexus -napavaihteisto. Vaihteet vaihtuvat kiertokahvaa vääntämällä. Muita herkkuja pyörässä ovat esimerkiksi joustotolpalla varustettu satula, lukittava joustohaarukka ja napadynamo – kaikkia näitä ominaisuuksia en tiennyt vielä jokin aikaa sitten olevan olemassakaan.

Tänään sitten ajoin uuden pyöräni liikkeestä kotiin. Olin joutunut odottelemaan sitä kaksi viikkoa tilauksesta, koska se oli päässyt varastosta loppumaan. Ensivaikutelma oli pieni hämmästys siitä, ettei pyörä kulkenutkaan ihan itsestään. Sitähän piti polkeakin! Hieman totuteltuani kuitenkin panin merkille liukkaan liikkuvuuden, vaihteiston kitkattoman toimivuuden ja mukavan tukevan ajotuntuman.

Tästä lähtien työmatkat taittuvat uudella pyörällä, ja enpä ihmettelisi, jos tulisi heitetyksi myös joltisenkin pitkiä luontoretkiä – eväät mukana!

Kuume on laskenut, mutta onko tauti parantunut, siitä en ole lainkaan varma.