Elän muutoksen keskellä. Kun vuorotteluvapaani alkoi kuukausi sitten, matkustin kohta muille maille. Nyt olen tehnyt jo vajaat kolme viikkoa vapaaehtoistöitä uudessa ympäristössä.
Millainen tämä uusi ympäristö sitten on? Täällä on varsin jylhät maisemat: metsäisiä vuoria, korkeita ja paikoin mahdottoman paksuja puita. Merelle on asuinpaikastani matkaa noin kilometri. Ilmasto muistuttaa Suomen ilmastoa mutta on jonkin verran lämpimämpi; syksyn merkkejä näkyy vähemmän kuin Suomessa. Kevään ensi kukat nousevat maasta jo tammikuun lopulla.
Aamuisin haemme lähimetsästä muutaman kymmenen metrin päästä karhunvatukoita puuron päälle. Kaupasta ostamme paikallisia pensasmustikoita, jotka ovat vähän imelämpiä kuin kotoisat metsämustikat. Persikoita, luumuja ja kirsikoita on kaupoissa runsaasti tarjolla, ja ne ovat selvästi maukkaampia kuin Suomesta saatavat.
Takapihalla näemme jokseenkin päivittäin oravan, joka on paljon laihempaa sorttia kuin suomalaiset oravat. Mustakarhut liikkuvat aivan lähimetsissä: pari päivää sitten löytyi sen jätöksiä parinkymmenen metrin päässä takapihalta. Roskapöntöissä pitää olla karhujen takia lukot.
Vapaaehtoistöitteni vuoksi olen saanut täällä liikkua laajalla alueella. Pisin reissu oli 400 kilometrin päähän sisämaahan. Sinne ajettiin mahtavien kanjonien läpi. Tein päivän matkan myös läheiselle saarelle, joka on 450 kilometriä pitkä.
Tehtäväni ovat tähän mennessä tuntuneet ihan mielekkäiltä ja haastavilta. Normaali päivätyöni tuntuu täältä katsoen etäiseltä, kuin unelta. Mieli on ollut varsin tyyni, uskaltaisinko sanoa, että miltei onnellinen...
