Viime ajat ovat olleet melkoista takkuamista: olen ollut melko rasittunut, valvoskellut ja tehnyt töitäni alavireisesti. Pelkkä töiden paljous ei ilmiötä selitä; syitä on syvemmälläkin.
Se etu tällaisesta rämpimisestä kuitenkin on, että se pakottaa pureutumaan perusteisiin. Miksi elän? Olenko arvokas tällaisena vajavaisena ja ongelmaisena miehenä? Mikä minun tärkein tehtäväni tässä maailmassa on? Mitä haluan vielä tulevina vuosina kaikkein eniten ja sydämestäni tehdä? Keneen turvaudun?
Moni asia on sentään tuntunut näinäkin aikoina mielekkäältä. (Siitä päättelen, etten ole kuitenkaan masentunut.) Yksi näistä on marjastus. Oleme poimineet viime kuukausuina nelisensataa litraa marjoja, viimeksi puolukkaa yli 200 litraa. Kauneimpia näkyjä mitä tiedän, on punainen puolukkamatto vihreän sammalen päällä. Nautin myös luonnossa liikkumisesta. Se on samalla luontevaa kuntoilua.
